maanantai 4. joulukuuta 2017

20. Joulukalenterin 4. : Miksi juuri nämä hevoset?

Tänään vuorossa pientä avaamista siitä, miksi mulla on juuri nämä hevoset, ja miten ne mulle päätyivät. Kyseessä siis joulukalenterin 4. postaus, ensimmäinen löytyy sekä blogin että instagramin puolelta, 2. ja 3. löydettävissä instagramista!

Luonnollisesti ensimmäisenä aloitamme ensimmäisenä saapuneesta, eli Tuulista. Tuuli tuli meille 31.9.2011 ollessaan 11-vuotias. En tuntenut tai tiennyt Tuulia ennen kokeilua ja sen jälkeistä ostoa, vaan törmäsimme mammaran myynti-ilmoitukseen netissä. Etsimme äiti-tytär ratsua ja meidän kummankin ensimmäistä hevosta harrasteluun, tilaisuus meille tähän tuli kun serkkuni laajensi omaa talliaan entisestä kahdesta karsinasta neljään karsinaan. Tuulin myynti-ilmoitus osui silmään ja jäi etenkin äitini mieleen, joka pääosin tutki myytävänä olleiden hevosten ilmoituksia. Itse ihastuin Tuuliin heti ensimmäisen kuvan perusteella.

Yllämainittu ensimmäinen kuva, jonka Tuulista näin
Kokeilu sovittiin pian ilmoituksen löydön jälkeen, ja matkasimme kohti Tuulin silloista kotipaikkaa. Heti talliin päästessä ja hevosen tavatessa ihastuimme siihen täysin - tamma oli aivan äärimmäisen kiltti hoidettaessa, nautti huomiosta ja vaikutti uteliaalta ja sosiaaliselta hevoselta. Koeratsastus taas yllätti positiivisesti, vaikka mamma olikin odotettua reippaampi. Se toimi nätisti, antoi paljon anteeksi, ja keltoi heti selkeästi, jos tein itse selässä jotain väärin. Kaiken kaikkiaan ensitapaamisesta jäi todella hyvä fiilis, ja kotiin lähdettiin sillä mielellä, että jos yön yli nukuttua tuntuu vielä tältä, tulee tamma meille - ja niinhän siinä sitten kävi! Varsinaiseksi vastaukseksi esitettyyn kysymykseen voisi siis tiivistää, että Tuuli on meillä koska sitä parempaa ensimmäistä hevosta ei olisi meille voinut löytyä, ja kemiat sopivat sen kanssa hyvin yhteen koko porukalla!


Tuulin jälkeen seuraavana kuvioihin astui Tiko. Tiko tuli alunperin serkulleni ylläpitoon, koska sille ei löytynyt sopivaa kuntouttajaa sen ollessa omistajallaan. Serkkuni on aikoinaan aloittanut Tikolla sen tultua omistajalleen huonoista olosuhteista, ja omistaja toivoi, että serkkuni huolisi sen hoiviinsa kun hänellä itsellä ei ollut ruunalle enään käyttöä tai aktiivista kävijää muiden hevosten ohella. Myyminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto ukkelin menneisyyden ja persoonallisuuden takia - joka mielestäni ollut suorastaan loistavaksi osoittautunut ratkaisu! Tullessaan serkulleni Tiko oli jumittava, ja hieman sisäänpäinsuuntautunut, eikä poistunut tallista tai mennyt talliin muuta kuin kaverin vanavedessä, joskus ei silloinkaa.


En oikein edes osaa sanoa, miten Tiko sitten päätyi mun työstettäväksi - jotenkin se vaan ajautui siihen, että touhusin ukkelin kanssa kokoajan vähän enemmän, ja lopun viimein se oli lähes kokonaan "mun". Aloitettiin ihan alusta perus maastakäsittelyllä, parhaiten Tikon kanssa pärjäsi kun päästi sen irti ja antoi sille aikaa seurata ja tulla luokse miten halusi, välillä sopivissa kohdissa namilla palkaten. Pikkuhiljaa alkoi ukkelista paljastua ihana oma itsensä - sosiaalinen, seurasta nauttiva, persoonallinen nalle karhu! Ratsastaessa työskentely oli haastavampaa, enkä pitänyt selästä käsin työskentelyn kanssa mitään kiirettä - hiljaa hyvä tulee, kuten tässäkin tapauksessa on todistettu. Kahdestaan maastoilu aloitettiin hyvin pienissä pätkissä pelkän porkkanan voimin. Aluksi alle sadan metrin matkaan tallista pois päin saattoi hyvinkin vierähtää puolikin tuntia, mutta kärsivällisyydellä päästiin siihen pisteeseen, että ukkelin kanssa pystyi lähtemään ratsain pihasta yksin maastoon, vaikkakin välillä pienen keskustelun jälkeen - se hänelle tosin suodaan. Tiko on opettanut mulle ihan älyttömästi hevosten käsittelystä ja hevosista ylipäätään, ja siitä on tullut mulle se äärimmäisen rakas luottopolle - siksi juuri Tiko on taas mulla!


Viimeisenä muttei todellakaan vähäisempänä Isa. Aiemmassa postauksessa selitinkin Isan olleen se pitkäaikainen haave - oma irlannincob varsa hyvästä yhdistelmästä. Kun Kermis lähti ja tuli se tilanne, että piti oikeasti miettiä mitä hevosharrastuksen kanssa tekee, tulin siihen lopputulokseen, että keskittyisin Tuulikkiin alkuvuoden ajan, ja ostaisin kesällä irlannincob varsan. Varsan piti olla tamma, ja siinä piti olla "sitä jotain". Ja juuri sitä Isa oli ja on edelleen. Varasin varsan jo mahasta, kun kerroin serkulleni eli Isan kasvattajalle tulevista suunnitelmistani. Kyseessä oli tammavaraus, eli jos tulisi tamma olisi varsa ensisijaisesti mun. Tammahan sieltä tuli, ja vielä juuri täydellinen sekä ulkoisesti että etenkin sisäisesti! Tietämättäni olen siis ollut tämän hevosen elämässä mukana aivan alusta asti - olinhan mukana matkassa, kun sen emä vietiin astutusreissuun valitulle orille, ja pidin tiiviisti yhteyttä emä tamman tiineyden etenemisen suhteen jo ennen kuin tiesin, että tämä varsa potentiaalisesti tulee mulle. Paras sika säkissä, jonka olen ikinä ostanut, ja ihan älyttömän hyvä tuuri mulle on tämän - ja näiden muidenkin - kanssa käynyt. Miksi siis Isa? Koska se nyt vaan oli selkeästi tarkoitettu mulle tulevaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

○ Kommenttien valvonta käytössä, kommenttisi ilmestyy siis vasta kun olen hyväksynyt sen!
○ Pidäthän kommenttisi asiallisena!